Ympäristön tilan muutokset ja tulevaisuuden murrokset

• Ympäristön L-kuormitus
• Kuormitus vähenee, tila heikkenee?
• Kynnysarvot tahdittavat tulevaisuutta

Useimpien suomalaisten elinympäristö on viime vuosikymmeninä muuttunut terveellisemmäksi ja turvallisemmaksi. Ihmisen terveyttä välittömästi uhkaavat päästöt mitä luultavimmin vähenevät myös lähitulevaisuudessa. Sen sijaan maailmanlaajuiset muutokset kiihtyvät, kun ihmisen vaikutus ympäristöön ulottuu entistä syvemmälle ja laajemmalle. Globaalien ympäristöongelmien kärjistymisestä seuraavat myllerrykset ulottuvat vääjäämättä Suomeenkin.

Ympäristön tilaa ja tulevaisuutta 1990-luvun alkupuolen tietojen valossa pohtineessa ”Suomen ympäristön tulevaisuus” -teoksessa pääteltiin kaunopuheisesti, että samalla kun päällämme olevat synkät pilvet vaalenevat, horisontin kirkkaana loistavat alueet tummuvat hieman (Wahlström ym. 1996, 254). Reilu vuosikymmen myöhemmin julkaistuissa ympäristöhallinnon ympäristön tila -katsauksissa perusviesti on hyvin samankaltainen: "Suomen ympäristön tila on monessa suhteessa parempi kuin vielä 10–20 vuotta sitten. Ilmastonmuutos uhkaa kuitenkin jättää menneet saavutukset varjoonsa” (Putkuri ym. 2009, 2). Monia yksittäisiä päästöjä on kyetty vähentämään, mutta muutokset etenevät monilla rintamilla ja ympäristönsuojelussa on edelleen paljon parantamisen varaa.

Eri aikoina erilaiset kysymykset ovat hallinneet ympäristökeskustelua. Nyt huomio on ilmastossa, kun taas esimerkiksi otsonikato ja happamoituminen ovat painuneet paljolti unohduksiin. Suurin ero nykyisen ja 1990-luvun ympäristökeskustelun välillä on se, että vielä vuosikymmen sitten eniten huomiota saaneet kysymykset olivat ”vain” ympäristökysymyksiä. Nykyään on entistä selvempää että ilmastonmuutoksen hallintaan eivät ympäristöpolitiikan rahkeet yksin riitä. Sen sijaan vähemmälle huomiolle on jäänyt, että myös luonnonvarojen liikakäyttö ja luonnon monimuotoisuuden kaveneminen ovat ongelmia, joiden hallintaan tarvitaan ympäristöpolitiikan lisäksi koko yhteiskunnan läpäiseviä toimenpiteitä.

Huomion keskittyminen ilmastoon ei kieli siitä, että muut ongelmat olisi saatu ratkaistua. Ilmasto ei myöskään ole muuttunut viime vuosina poikkeuksellisen dramaattisesti, jos vertauskohtana on parin viime vuosikymmenen kehitys. Ilmastohuolen nousussa on kyse ennen muuta useista yhteiskunnallisista tekijöistä, joiden yhteisvaikutuksena ilmastokysymyksille on juuri nyt annettu erityisen suuri painoarvo (Lyytimäki, 2009). Tutkimustiedon lisääntyminen ja varmentuminen, ympäristöjärjestöjen ja Al Goren kaltaisten yksittäisten henkilöiden aktiivisuus sekä ilmastoriskien esiintuontia suosiva yleinen yhteiskunnallinen ilmapiiri ovat johtaneet ilmastohuolen nousuun, mutta myös siihen että satunnaisina luonnonoikkuina aiemmin pidetyt sääilmiöt tulkitaan nyt entistä herkemmin ilmastonmuutoksen oireiksi.

Ympäristön tilan tulevaisuutta pohdittaessa varmalta näyttää vain se, että vastaisuudessakin ympäristökeskustelun puheenaiheet vaihtelevat paljon nopeammin ja arvaamattomammin kuin ympäristön tila. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö myös ympäristön tila voisi muuttua yllättävästi.

Ympäristön L-kuormitus

Suomessa yhä useammat ympäristön kuormitusta kuvaavat käyrät muistuttavat L-kirjainta, erityisesti jos päästöt suhteutetaan tuotantomääriin (kuvio 1.). Kun ongelma havaitaan ja siihen aletaan kiinnittää huomiota, ovat päästöt yleensä korkealla tasolla. Jos ongelmaa ei ole aiemmin tiedostettu tai jos sitä on pidetty aivan vähäpätöisenä, tietoa päästöjen määrästä ei välttämättä ole. Kun tietoja sitten aletaan kerätä, näyttävät ne alkavan kirjaimellisesti L:n yläpäästä. Jos julkinen paine päästöjen vähentämiseen on riittävän voimakas ja suhteellisen helppoja ja halpoja keinoja löytyy, pystytään päästöjä vähentämään varsin nopeasti. Tällöin ollaan L-kirjaimen pystysuoralla osuudella.

Päästöjen nopea vähentyminen loppuu, kun vähällä vaivalla toteutettavissa olevat keinot on otettu käyttöön. Tällöin siirrytään L:n vaakasuoralle osuudelle. Suomessa tämä onkin jo nähtävissä joidenkin päästöjen kohdalla. Esimerkiksi energiantuotannon rikkipäästöt ilmakehään, hajuyhdisteiden päästöt kemiallisesta selluteollisuudesta ja useiden raskasmetallien päästöt ovat jo vähentyneet suhteellisen matalalle tasolle. Parhaassa tapauksessa haitallisesta kuormituksesta päästään nopeasti kokonaan eroon: L-kirjaimen vaakasuora osuus loppuu lyhyeen.

Monien päästöjen vähentäminen on osoittautunut vaikeaksi. Esimerkiksi vesistöihin joutuvien typpipäästöjen puhdistaminen on kallista ja teknisesti hankalaa. Toimivien ja riittävän taloudellisten päästöjen vähentämiskeinojen kehittäminen ja käyttöönotto on vielä suurelta osin edessäpäin. Puhdistustekniikan sijaan ratkaisu saattaa löytyä ravinnekiertojen sulkemisesta. Sen sijaan pistemäisistä lähteistä peräisin olevia fosforipäästöjä on jo kyetty pienentämään tehostuneen puhdistamotekniikan avulla.

Kaiken kaikkiaan voidaan odottaa, että tulevaisuudessa yhä useampaan ympäristön kuormitusta kuvaavaan käyrään ilmestyy L-kirjain, kun uusia tekniikoita ja käytäntöjä kuormituksen vähentämiseksi saadaan käyttöön. Muutokset päästömäärissä voivat olla yllättävänkin rajuja. Vilkkaan ilmastokeskustelun, poliittisen paineen, rahallisten investointien ja teknisten innovaatioiden ansiosta esimerkiksi hiilidioksidipäästöt voivat hyvinkin pienentyä lähivuosikymmeninä useita kymmeniä prosenttiyksikköjä. Suomessa tätä siirtymää kiihdyttää joka tapauksessa teollisuuden rakennemuutos.

L-käyrät voitaisiin nimetä myös Lomborg-tyyppiseksi kuormitukseksi, 2000-luvun alussa runsaasti huomiota herättäneen tanskalaisen tilastotieteilijä Bjørn Lomborgin mukaan. Hän väitti, että ympäristön tila ei ole merkittävästi heikkenemässä, vaan että kyse on ennen muuta tiettyjen ympäristötutkijoiden, ympäristöjärjestöjen ja tiedotusvälineiden tarkoitushakuisesti aikaan saamasta harhakuvasta (Lomborg 2001). Lomborgin mukaan monia päästöjä on todellisuudessa pystytty vähentämään eikä ympäristön kuormitus ole ylipäätään niin suuri ongelma kuin julkisen keskustelun perusteella voisi päätellä.

Kuormitus vähenee, tila heikkenee?

Voimmeko siis huokaista helpotuksesta, ja luottaa siihen, että lähitulevaisuudessa pystymme hallitsemaan ympäristöongelmia entistä paremmin? Valitettavasti emme. Vaikka ympäristön kuormitus pienenisi monien kuormituslähteiden osalta, voi ympäristön tila silti muuttua entistä kehnommaksi. Tähän on eri tyyppisiä syitä. Monissa tapauksissa päästöjen väheneminen on niin hidasta, että peruuttamattomia vahinkoja ehtii tapahtua ennen kuin päästöt ovat haitattomalla tasolla.

Vaikka päästöjä pystyttäisiinkin vähentämään merkittävästi, voivat pitoisuudet ympäristössä pysyä pitkään korkeina. Tämä ongelma on havaittu monien kemikaalien kohdalla. Suhteellisen vähäisinä pitoisuuksina ympäristöön kertyvien yksittäisten kemikaalien pitkän aikavälin yhteisvaikutukset ovat yksi megaluokan kysymys, johon nykyään kiinnitetään arveluttavan vähän huomiota. Vaikka yksittäisten päästöjen aiheuttamat muutokset olisivatkin melko vähäisiä, voivat ne yhdessä voimistaa – tai oikein onnekkaissa tapauksissa vaimentaa – toisiaan. Myös ympäristökuormituksen välilliset seuraukset ja niiden yhteisvaikutukset ovat oleellisia. On esimerkiksi mahdollista että ilmaston suhteellisen pienikin lämpeneminen viivästyttää yläilmakehän otsonikerroksen palautumista CFC-aineiden ja freonien aiheuttamista tuhoista.

Aina ei auta, vaikka kaikki ihmisen aiheuttamat päästöt lopetettaisiin tyystin. Lukuisat suomalaiset järvet pysyvät rehevöityneinä ainakin kymmeniä vuosia, vaikka rehevöittävät päästöt puhdistettaisiin viimeistä mikrogrammaa myöten, sillä vuosien saatossa aiemmin kertyneet ravinteet pitävät yllä sisäistä kuormitusta. Tämä ongelma vaivaa myös Itämerta. Maatalouden kuormituksen vähentämisen ohella pitäisikin pohtia sitä, millaisten keinojen avulla maatalous muuttuisi ravinteiden päästäjästä ravinteiden poistajaksi. Miten ravinteiden poistaminen vesistöistä takaisin pelloille saataisiin taloudellisesti kannattavaksi ja miten se pystyttäisiin toteuttamaan ilman kohtuuttomia haittoja vesiluonnolle?

Ilmastokeskustelussa on jo näkyvissä muutos, jossa päästöjen sijaan puhutaan poistoista. Jotkut tutkijat arvioivat, että päästöjen vähentäminen on välttämätöntä, mutta joka tapauksessa riittämätöntä. Jotta ilmaston vaaralliselta lämpenemiseltä vältyttäisiin, pitäisi kasvihuonekaasuja poistaa aktiivisesti ilmakehästä. Tällainen lähestymistavan muutos on tervetullut ympäristökeskustelussa, varsinkin jos hiilinielujen ylläpito ja voimistaminen kytketään ilmastonsuojelun lisäksi myös muiden ympäristötavoitteiden toteuttamiseen. Ehkäpä tulevaisuudessa energia onkin sivutuote, jota saadaan kun tuotetaan pyrolyysitekniikalla biomassasta hiilipitoista massaa, joka toimii maaperässä ravinnepäästöjä vähentävänä hiilivarastona ja maanparannusaineena.

Kynnysarvot tahdittavat tulevaisuutta

Tärkeä kysymys ympäristön tilan kehitystä pohdittaessa on se, jatkuvatko nykyisen kaltaiset kehityskulut, vai joudummeko kohtaamaan kynnysarvoja, joiden jälkeen ympäristön tila alkaa nopeasti ja vääjäämättömästi muuttua, suuntaan tai toiseen? Tällaisille ekologiselle kynnysarvolle ei ole yksiselitteistä määritelmää. Yleisesti kynnysarvolla tarkoitetaan sellaista raja-arvoa, jonka ylityttyä pienikin muutos aiheuttaa voimakkaan seurauksen (Lyytimäki 2009). Usein kyse on siitä, että pitkään jatkuneen kuormituksen seurauksena ekosysteemin vastustuskyky muutoksille on rapautunut. Tällöin romahdus voi seurata sellaisestakin kuormituksesta, joka on aiemmin ollut haitatonta.

Synkimpien arvioiden mukaan olemme jo ylittäneet monia sellaisia kynnyksiä joiden jälkeen ympäristön tila heikentyy peruuttamattomasti. Luonnon monimuotoisuuden tutkijat puhuvat sukupuuttovelasta, joka on tuominnut esimerkiksi Etelä-Suomen vanhojen metsien pirstaleissa vielä elossa sinnitteleviä lajeja sukupuuttoon (Hanski, 2009).

Jos ilmasto lämpenee lähivuosikymmeninä IPCC:n ennakoimalla tavalla, voivat suomalaiset sääolojen puolesta pärjätä taloudellisesti jopa paremmin kuin nykyilmastossa. Riskitkin ovat toisaalta ilmeisiä. Uusien haitallisten lajien vakiintumista maahamme voidaan yrittää ehkäistä ja sään ääri-ilmiöiden yleistymiseen voidaan varautua. Jo nykyinen taloustaantuma osoittaa kuitenkin, miten haavoittuvia olemme kansainvälisille yhteiskunnallisille heilahteluille. Ilmastonmuutoksen yhteiskunnalliset seurausvaikutukset ovat vaikeammin ennakoitavia ja hyvinvoinnillemme oleellisempia kuin muutokset kotimaan luonnossa. Tämä on paljolti unohtunut ilmastouutisoinnissa.

Globaalisti ympäristön tilan tulevaisuus näyttää paljon synkemmältä kuin Suomessa. Erilaisten kynnysarvojen ylittyminen on väistämätöntä, ellei väestönkasvua saada nopeasti kuriin ja energian ja luonnonvarojen kulutusta pysyvästi laskusuuntaan. Esimerkiksi ihmiskunnan ekologista jalanjälkeä kuvaavat laskelmat osoittavat, että kestävyyden rajat on jo ylitetty ja elämme ikään kuin lainarahalla ilman suunnitelmaa takaisinmaksusta (kuvio 2). Lasku lankeaa vääjäämättä maksettavaksi ennemmin tai myöhemmin. Tämän mittarin mukaan kyse ei olekaan enää siitä, miten voisimme välttää ylivelkaantumisen. Sen sijaan kyse on siitä, mistä saisimme hankittua lisälainaa, jonka avulla selviäisimme muuten ylivoimaisista lyhennyksistä.

Ilmastonmuutoksen vastaisessa kamppailussa yksi mahdollinen lisälainan lähde on ilmakehän heijastavuuden keinotekoinen lisääminen niin, että ilmasto viilenisi joksikin aikaa ja antaisi aikaa mittaville päästövähennyksille. Luontokin voi tarjota lahjoituksia. On mahdollista, että saamme lähitulevaisuudessa lyhennysvapaata aikaa ilmaston luontaisen jaksollisuuden synnyttämän normaalia kylmemmän jakson ansiosta. Tällainen tilapäinen viileän ilmaston jakso ei kuitenkaan saisi tuudittaa meitä uskomaan etteikö ympäristöpolitiikan tehostamista pitäisi jatkaa joka tapauksessa.

Parhaimmillaan ilmastonmuutoksen vastainen kamppailu synnyttää yhteiskunnallisen murroksen, jossa pystymme vahvistamaan entisiä ja rakentamaan uusia maailmanlaajuisia mekanismeja ympäristön suojelemiseksi. Pahimmillaan ekosysteemien globaalit muutokset liittyvät hallitsemattomiin yhteiskunnallisiin romahduksiin, joiden vaikutukset vyöryvät vääjäämättä Suomeenkin.

Kuvio 1. Valikoitujen päästöjen kehitys Suomessa

Monia päästöjä on pystytty Suomessa vähentämään kiistattomasti. Kuviossa on ilmaistu joidenkin päästöjen kehitys vuoden 2000 tilanteeseen verrattuna. Lähteet: Metsäteollisuus ry, Suomen ympäristökeskus, Tilastokeskus, VTT/Liisa.

Kuvio 2. Ympäristön kokonaiskuormituksen kehitys

Väestönkasvun ja kulutuksen lisääntymisen takia ympäristön kokonaiskuormitus kasvaa. Kuviossa on esitetty ihmiskunnan ekologisen jalanjäljen muutos ja ennuste jos nykyisen kaltainen kehitys jatkuisi vielä muutamia vuosikymmeniä. Lähde: Ewing ym. 2000.

Kirjallisuus

• Ewing, Brad, Steven Goldfinger, Mathis Wackernagel, Meredith Stechbart, Sarah M. Rizk, Anders Reed & Justin Kitzes (2008). The Ecological Footprint Atlas. Global Footprint Network, Oakland. 
  Global Footprint Network
• Hanski, Ilkka (2009). Sukupuuttokynnys ja sukupuuttovelka. Teoksessa: Lyytimäki J. 2009, ss. 34-35.
• Lomborg, Bjørn (2001) The Skeptical Environmentalist. Measuring the Real State of the World. Cambridge University Press, Cambridge.
• Lyytimäki, Jari (2009).
  Jälkeemme vedenpaisumus? Ilmastonmuutoksen ja merien suojelun ekologiset kynnysarvot
  Gaudeamus, Helsinki.
• Putkuri, Eija, Matti Lindholm & Jari Lyytimäki (toim.) (2009).  
  Ympäristön tila Suomessa 2008
  Suomen ympäristökeskus, Helsinki.
• Wahlström, Erik, Eeva-Liisa Hallanaro & Sanni Manninen (1996).
  Suomen ympäristön tulevaisuus
  Edita & Suomen ympäristökeskus, Helsinki.

Sivun alkuun